Lähdimme varhain lauantaiaamuna kohti Pentecostin saarta maailman sympaattisimmalla, 8-paikkaisella Islander -pikkukoneella. Kyseessä on pienin kone, jolla ollaan tähän mennessä lennetty. Ei edes keskikäytävää! Tavoitteena oli päästä seuraamaan saarella järjestettävää uniikkia traditiota, Land Diving festivalia. Huhti-kesäkuussa Pentecostilla järjestettävä festivaali käsittää benjihyppyjä saarelaisten itse rakentamista, täysin luonnonmateriaalein rakennetuista telineistä. Tapahtuma on paikallisten nuorten miesten aikuistumisrituaali, joka takaa paikallisen uskomuksen mukaan hyvän satokauden ja todistaa tietysti miehuuden. Festivaalia saavutaan todistamaan ympäri maailmaa, ja sen perässä mekin tulimme tänne.
Reissu oli siinä mielessä erikoinen, että pääsimme heti alkajaisiksi todistamaan heimojen välistä tappelua. Olimme odottaneet tapahtuman alkua jo hetken, kun meidät käskettiin pois tapahtumapaikalta ja viidakkoveitsin varustautunut satapäinen miesjoukko naapuriheimosta kävi kaatamassa Lonororen kentän viereisen benjihyppytelineen. Tämän seurauksena suuri joukko yksityiskoneella tulleita päiväretkeläisiä Port Vilasta lähti pettyneinä paluumatkalle. Meitä ei-päiväretkeläisiä jäi muutama pohtimaan seuraavaa siirtoa, ja päätimmekin lähteä epämoraalisesti toisen heimon festivaalipaikalle Pangi-kylään. Myöhästyimme melko paljon tapahtumasta, mutta festivaalin näkeminen oli todellakin vaivan arvoista! Benjihyppääjien ja mukana olleiden tanssijoiden huudot kuuluivat viidakon läpi, kun lähestyimme tapahtumapaikkaa. Paikalla ei ollut muita reissaajia kuin me kuusi uutta benjihyppypaikkaa etsimään lähtenyttä onnekasta. Tämä toi mukavan tunteen myös siitä, että traditiota harrastetaan kaikkine perinneasuineen, tansseineen ja lauluineen tällä saarella ihan oikeasti, eikä vain turisteja varten. Ikävä kyllä heimojen välinen riita oli täysin turistien tuomien rahojen syytä – toinen heimo oli tympiintynyt siihen, että kaikki matkaajat menevät suoraan toisen heimon tornille lentokentän viereen. Seuraavan viikonlopun benjihypyt peruutettiin heimojen välisen kokouksen vuoksi.
Pentecost on villin viidakkoinen saari, jolla ei länsimaisessa mielessä ole infrastruktuuria juuri ollenkaan. Saarella on kaksi ”lentokenttää” (eli kiitorataa, jossa saattaa juosta esim. kanoja) ja hyvin huonokuntoinen päällystämätön tie, jota pitkin kulkee satunnaisia pickuppeja. Julkista liikennettä ei ole, eli liikkumisen suhteen mahdollista on joko kävellä tai pysäyttää vastaantuleva pickup. Meille oli majatalo sentään järjestänyt kuljetukset. Suuren sademäärän vuoksi saari on täynnä pieniä jokia, joiden yli pickupilla ajetaan, ja esimerkiksi puolen tunnin matkalla majoituksellemme Noda Guesthouselle ylitimme ainakin puolisentusinaa matalaa jokea. Tällä 16000 asukkaan saarella puhutaan peräti viittä paikallista kieltä, jotka eivät ole keskenään ymmärrettäviä. Kuulimme, että tällä saarella jopa yhdellä yksittäisellä kylällä on oma kieli, jota kukaan muu ei ymmärrä.
Pentecostilla päästiin näkemään myös kavan valmistusta perinteisin menetelmin. Kavajuuri raastetaan korallinpalan avulla, liotetaan pieneen määrään vettä, ja puristetaan verkkomaisen lehden läpi kookoksesta tehtyyn kuppiin. Pentecostilla kasvatetaan paljon kavaa, ja maineikkaana sekä vahvana pidettyä paikallista juurta viedään mm. pääsaarelle Efatelle ja Uuteen Kaledoniaan. Efatelle kavaa on kuulemma viety vasta 80-luvulla (!), jolloin sen suosio selätti kuulemma saaren alkoholiongelman.
Vanuatun pääkaupunki Port Vila koki vain puolitoista kuukautta sitten yhden ihmishistorian pahimmista sykloneista, jonka yli 75m/s riehuneet tuulet riepottivat Efaten saarta oikein toden teolla. Mietimme tietysti pitkään, kannattaako varsinkaan Efaten saarelle matkustaa, mutta päädyimme viettämään täällä Vanuatun reissun viimeiset päivät. Sykloni Pamin jäljiltä Efatella on muun muassa paljon tuulen repimiä puita, taloja, veneitä ja jopa erikoisiin paikkoihin lennelleitä laivan kontteja. Hyvin köyhän maan toipuminen karmeasta hirmumyrskystä vie aikaa ja moni hutera, aaltopellistä kyhätty talo oli kasattu uudestaan samoista myrskyn repimistä kappaleista. Myrsky oli kyllä saatu myös kaupallistettua – Port Vilan katujen matkamuistokaupat myivät kilpaa Sykloni Pam -teepaitoja. Parin pääkaupungissa vietetyn päivän jälkeen kävi mielessä se, että yllättävän nopeasti toipuminen myrskystä on lähtenyt täällä käyntiin. Mielialaa nostatti myös se, että läheisen saaren hyvin pinnassa olevat koralliriutat eivät olleet kärsineet tuhoa. Sen verran syklonin vaikutuksia näkyi jokapäiväisessä elämässä, että markkinoilla myytiin lähinnä perunan sukuisia kasveja (maniokki, jamssi, bataatti), eikä hedelmiä näkynyt missään.
