Talven reissusuunnitelmat: Aasiassa vailla seuraavaa määränpäätä

Täytyy myöntää, kuulun normaalisti siihen joukkoon reissaajia, jotka suunnittelevat matkansa yksityiskohtia ja majoituksien varauksia myöten kuukausia etukäteen. Sen vuoksi onkin erityisen kutkuttavaa olla ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, että suunnitelmia ei ole tehty kuin osittain. Jotain hahmotusta seuraavien kuukausien stopeista kuitenkin on.

Singapore

Takaisin lähtöpisteessä! Kirjoitan tätä tällä hetkellä Singaporesta. Palasimme tähän ihanaan miljoonakaupunkiin kuuden viikon tauon jälkeen ja tarkoituksena on tehdä ensiksi ne pakolliset käytännön hankinnat. Tulevat purjehdussuunnitelmat ovat vielä hieman epäselviä, mutta mahdollisesta täällä pysähdyksestä tulee melko lyhyt, eli mitään nähtävyysjuttuja emme ole suunnitelleet etukäteen. Olisihan Singaporessa ollut vaikka mitä nähtävää, mutta eiköhän tänne vielä uudestaan päädy.

Purjeveneellä Batamista kohti Phuketia

Purjevenereissu onkin tämän reissun ylläriveto ja jännittävin osa. Päädyimme purjeveneilyideaan parin onnekkaan sattuman kautta, kun saimme Tongan Taungalla tapaamaltamme purjehtijapariskunnalta maailman parhaan vinkin profiilien tekemisestä Find a Crew-sivustolle. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo lupautuneet tanskalaisen purjehtijan veneelle Indonesian Batamilta Thaimaan Phuketiin. Batam sijaitsee aivan Singaporen vieressä 40 minuutin lauttamatkan päässä Harbour Frontista, eli lähtöpisteemme on helposti saavutettavissa.

Sen tärkeimmän, eli purjehtimisen opettelun lisäksi tämä on yllättävän edukas tapa matkustaa, sillä maksamme juoksevia kuluja kolmisenkymmentä euroa päivässä henkilöä kohden. Suureksi yllätyksekseni miehistöksi pääsee myös kokematon purjehtija, sillä veneeltä löytyy tekemistä myös kokemattomille. Tarkat pysähdyspaikat ovat tässä vaiheessa vielä epäselviä.

Similaneille sukeltamaan?

Kun purjehduksemme päättyy Phuketiin, jatkamme siitä mahdollisuuksien mukaan Similanien saaristoon, joka on tunnetusti Thaimaan paras kohde sukeltaa! Erityisesti Samoan puolella on tullut sukellettua vähemmän, eli sukellusinto on luonnollisesti kasvanut.

Ennen joulua Chiang Maihin

Toisin sanoen Phuketin jouluturismia pakoon, mikäli se nyt yhtään Chiang Maissa helpottaa. Paras olisi varmasti päätyä Pohjois-Thaimaan syrjäkylille joulun aikaan, mutta toisaalta ei huvittaisi hätäillä aikataulun suhteen. Tästä alkaakin sitten reilun kuukauden mittainen vielä suunnittelematon seikkailu! Tarkoitus olisi pyöriä Pohjois-Thaimaassa ainakin Chiang Main, Pain, Mae Hong Sonin ja Chiang Rain alueilla ja siirtyä sitten Laosin puolelle varmaankin Chiang Khong – Huay Xai maarajan ylittäen. Maltillisen mittaiset patikointireitit ja alueen temppelit kiinnostavat, vinkkejä saa siis antaa! Lisäksi aion ehdottomasti tutustua Chiang Main astangajoogatarjontaan, sillä omat mysoretreenini ovat edenneet aika löysästi viime viikkojen aikana.

Laos

Laosin suunnitelmat ovat aika pitkälti auki. Ainakin jokunen päivä rauhaisaa eloa Luang Prabangissa ja Vang Viengissä. Mielenkiintoiset luontokohteet varsinaisen banaanipannukakkupolun ulkopuolella ovat kuitenkin vielä auki.

Vietnam?

Vietnam on suunnitelmissamme vielä auki. Hanoi kiinnostaisi, mutta visiitti menisi väkisinkin tammikuulle ja silloin Hanoin leveysasteilla on jo melko kylmä! Ehkä Vietnamin eteläosia kohti, mutta minne? Ho Chi Minh Cityssa ja Phu Quocilla olenkin jo käynyt, joten ehkä tällä reissulla voisi suunnata muualle.

Astangajoogaretriitti Koh Makilla

Tämä onkin ainoa lukkoon lyöty suunnitelma purjehduksen lisäksi, eli tarkoitus olisi joogata yksi viikko intensiivisesti joogaretriitissä Koh Makilla. Koh Mak on uusi tuttavuus itselleni muutenkin, sillä aiemmilla reissuillani olen päätynyt vain pohjoisempana sijaitsevalle Koh Changille asti.

Jonnekin Koh Makilta. Koh Kut?

Vielä hetki aikaa ennen Bangkokiin paluuta. Koh Makin eteläpuolella sijaitseva Koh Kut voisi olla suunnitelmissamme vahvoilla. Voisin silti jättää majoitusten varailut sikseen, sillä tällä kertaa suunnitelman muovautuvuus on kaikki kaikessa!

5 thoughts on “Talven reissusuunnitelmat: Aasiassa vailla seuraavaa määränpäätä

  1. Ei vitsi mikä ihana reissu menossa! Tuosta purjehdusreissusta haluan kuullan etenkin lisää, sellainen on meilläkin joskus haaveissa. Ja jos päätät kuitenkin lähteä Hanoin suuntaan, Ninh Binh oli tosi kiva!

  2. Ihania suunnitelmia! Vietnamissa suosittelen ehdottomasti käymään Hoi Anissa, vaikka se aikamoisen turistirysän maineesta nauttiikin. Silti tosi uniikki paikka josta itse tykkäsin tosi paljon! Pohjois-Vietnamissa on toki kylmempi, mutta esim Hanoi on silti tosi kiva kaupunki, joka toimii vaikkapa uudenvuoden vieton paikkana tosi hyvin. Täällä lisäinspistä: https://www.rantapallo.fi/matkanvarrella/2018/01/14/kolme-ihanaa-paivaa-hoi-anissa/
    https://www.rantapallo.fi/matkanvarrella/2018/01/11/uusivuosi-hanoissa/
    https://www.rantapallo.fi/matkanvarrella/2018/01/03/rentoilua-vientianeessa/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s